Kotikeittiöstä ravintolavaunun ruokalistalle
Marja Mustosen kehittelemät kasvistäytteiset pinaattiräiskäleet voittivat Söisin!-reseptikilpailun ja pääsivät mukaan ravintolavaunun ruokalistalle.
Voittajaresepti on saanut innoituksensa Mustosen perheen yhteisiltä vaellusretkiltä.
– Teemme usein luontoretkiä Utran saarten, Kuhasalon ja Kolin maisemissa omien lasten ja siskontyttöjen kanssa. Halusimme sinne jotain laavulla lämmitettävää helppoa evästä, joka on terveellisempää kuin makkarat. Letut ovat lasten suosikkeja, niitä on nopea tehdä ja ottaa mukaan, ja täytevaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka paljon. Ajattelin, että ne voisivat toimia junassakin, Mustonen kertoo.
Söisin!-kilpailun finaali järjestettiin helmikuussa, ja siihen ylsi neljä kotikokkia kaikkiaan 51 ehdokkaan joukosta. Finaalissa jokaisella kilpailijalla oli tunti aikaa annoksensa valmistamiseen.
Ravintolavaunu on myymälänhoitajana työskentelevälle Mustoselle tuttu ympäristö, sillä hän on aikaisemmin matkustanut usein junalla työpalavereihin Helsinkiin.
– Matkan varrelta tuli kollegoja kyytiin, ja meillä oli tapana tavata ravintolavaunussa. Siellä oli hyvä käydä läpi kuulumisia ennen palavereja ja ruokailla samalla. Kun sain tietää reseptikilpailusta, tuli mieleen, että olisi kivaa kehitellä siihen jokin oma resepti, Mustonen kertoo.
More to read
Active winter holiday in Lapland
Are you drawn to peace and quiet, fresh air and hiking in wintry Lapland? The allure of Lapland can also be experienced during shorter trips, and…
Read articleTravelling in Finland6 tips for night train travel with children
On a night train, the whole family travels in comfort. The long journey goes by smoothly when you enjoy activities and a good night's sleep. Get…
Read articleOn future tracksTrain travel adapts to every need
The trains serve the needs of all passengers. Whether you are looking for peace and privacy, enjoyment in good company or, for example, especiall…
Read article